Aurinkopullot ovat tulleet monelle keräilijälle ja tavalliselle kansalaiselle tutuksi suosittuina keräilyesineitä. Sitä voi luonnehtia jopa kotimaisen lasitavaran kestosuosikiksi, sillä näyttää vahvasti siltä, että Aurinkopullot vain kasvattavat suosiotaan vuosien kuluessa. Jos hyväkuntoisen Aurinkopullon siis sattuu löytämään, kannattaa sellainen ostaa omiin kokoelmiin. Hyväkuntoiset ja ajattomat design-esineet vain kasvattavat suosiotaan vuosien mittaan. Kohta Aurinkopullon hinta voi olla paljon korkeampi kuin mitä se oli ostettaessa.

Aurinkopullojen suunnittelijana toimi Helena Tynell, joka on yksi Suomen tunnetuimmista muotoilijoista. Aurinkopulloja valmistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1964. Tuolloin niiden nimenä toimi Kukkapullo. Kukkapulloksi niitä kutsuttiin sekä muodon että käyttötarkoituksen vuoksi. Aurinkopulloja saatettiin nimittäin käyttää maljakkoina.

Aurinkopullot ovat ikään kuin sattumalta tehty tuote

Aurinkopullojen historia vie siis 1960-luvulle asti. Tuolloin Riihimäen lasitehtaassa valmistettiin monenlaisia lasiesineitä. Erään päivän päätteeksi jäljelle jääneestä ylimääräisestä lasimassasta päätettiin valmistaa Aurinkopulloja, joille Helena Tynell oli suunnitellut muodon. Pullojen valmistaminen ei ollut helppoa, vaan se vaati tarkkuutta ja ammattimaisia otteita. Pullon keskiosan seinämien välissä ei ole kovinkaan paljoa tilaa, mutta seinämät eivät silti saa koskettaa toisiaan. Koska pulloja alettiin tekemään ylimääräisestä lasimassasta, niitä on kertynyt monia eri värisävyjä. Kaikkein harvinaisimmat näistä ovat tietenkin eniten keräilijöiden mieleen.

Aurinkopullojen valmistaminen lopetettiin vuonna 1974. Se tapahtui jopa hieman yllättäen, sillä pullot olivat todella suosittuja. Tämä nostaa kuitenkin kyseisten pullojen keräilyarvoa. Alkuperäiset moitteettomassa kunnossa olevat pullot voivat nousta jopa nelinumeroisiin euromääriin. Kyseessä onkin yksi Riihimäen lasin ja Helena Tynellin suosituimmista tuotteista kautta aikojen. Aurinkopullo onkin tämän päivän himoituin lasiesine.

Aurinkopullojen värit ja koot

Aurinkopulloja on valmistettu neljässä eri koossa. Nämä koot ovat 12,5, 17, 23 sekä 32 senttimetriä. Kokojen kohdalla puhutaan siis pullojen korkeudesta. Kaikista pienin pulloista on valmistettu puristelasista. 17 senttimetrin pullot on valmistettu puoliautomaattikonetta apuna käyttäen. 3/4 pullot, eli 23 senttimetrin, pullot ovat verholasia. Kaikista suurimmat pullot taas on valmistettu muottiin puhaltamalla. Myös pullojen painot vaihtelevat merkittävästi sen mukaan, minkä kokoinen pullo on kyseessä. Pienin pullo painaa ainoastaan 300 grammaa, kun suurimman kohdalla paino on jo 4 000 grammaa. Aurinkopullojen kohdalla on siis merkittäviä eroa niin korkeuden kuin painon suhteen.

Aurinkopulloissa on kuusi eri pääväriä ja niiden lisäksi vielä 17-20 sävyvariaatiota. Päävärit ovat väritön, keltainen, vihreä, sininen, ruskea ja violetti. Pääväreistä saadut sävyvariaatiot ovat seuraavat:

Väritön: kirkas, vanhalasinen sävy, kristalli
Keltainen: kirkas keltainen, hunaja / shampanja
Vihreä: vaaleanvihreä, nurmikko, sammal / oliivi
Sininen: vaaleansininen, koboltti, siniharmaa, vaalea turkoosi, tumma turkoosi
Ruskea: vaaleanruskea, ambra, tummanruskea
Violetti: vaalea violetti / punaharmaa, tumma violetti / punaharmaa

Värittömien pullojen kokoluokat: 1/4, 2/4, 3/4 ja 4/4
Keltaisten pullojen kokoluokat: 1/4, 2/4, 3/4 ja 4/4
Vihreiden pullojen kokoluokat: 1/4, 2/4, 3/4 ja 4/4
Sinisten pullojen kokoluokat: 1/4, 2/4, 3/4 ja 4/4
Ruskeiden pullojen kokoluokat: 1/4, 2/4, 3/4 ja 4/4
Violettien pullojen kokoluokat: 1/4

Aurinkopulloista on olemassa myös joitakin erittäin harvinaisia yksilöitä. Esimerkiksi vaalean vihreästä pullosta on saatavilla myös erityisen vaaleaa sävyä. Sitä saa ainoastaan koossa 1/4, eli 12,5 senttimetrin korkuisena. Myös oliivia saa ainoastaan pienimmässä koossa. Tuo sävy on vihreistä kaikkein tummin. Se on jopa sammalta tummempi.

Aurinkopullojen hinnat

Aurinkopulloja valmistettiin vuosina 1964-1974. Tuon jälkeen Aurinkopullot eivät ole tulleet uudistuotantoon, mikä on keräilijöiden kannalta hyvä asia. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pullot ovat erittäin harvinaisia ja niiden arvo nousee jatkuvasti. Kaikista kovimmilla keräilijöillä onkin kaikki tai lähes kaikki Aurinkopullot valikoimissaan. Niistä ollaan myös valmiita maksamaan reippaasti. Kun keräilijät ostavat Aurinkopulloja, halutaan niiden olevan moitteettomassa kunnossa. Jos Aurinkopullosta puuttuu pala tai siinä on halkeama, ei se ole enää juuri minkään arvoinen. Design-esineiden kohdalla arvo riippuu siis ainoastaan siitä, missä kunnossa kyseinen esine on.

Kaikkein arvokkaimpia Aurinkopulloja ovat suuret koot ja harvinaiset värit. Aurinkopulloista pyydetään lähes poikkeuksetta satoja euroja. Sillä ei ole väliä, minkä kokoinen tai värinen pullo on. Niistä joutuu maksamaan aina huomattavan korkeita summia. Suurimpien ja kaikkein halutuimpien pullojen hinnat nousevat jopa tuhansiin euroihin. Koska kyseisiä Aurinkopulloja ei ole olemassa kovinkaan monta kappaletta, ovat Aurinkopullojen hinnat periaatteessa myyjän päätettävissä. Ostajia riittää aina ja tosissaan olevat ostajat ovat valmiita maksamaan suuria summia himoitsemastaan lasiesineestä. Kaikista suurinta kokoa oleva punaharmaa / violetti pullo on myyty jopa 2 000 eurolla. Tällaisia pulloja ei kuitenkaan ole usein myynnissä, sillä keräilijät eivät halua luopua niistä.

Aurinkopullojen joukosta löytyy myös yksi erikoisuus. Se on niin sanottu Finnair-pullo, joka suunniteltiin Finnairin mainokseen. Tällaisessa pullossa on yksi erottava tekijä, josta kyseisen pullon voi tunnistaa. Pullon kaulasta löytyy nimittäin Finnairin logo. Finnair-pulloja on kuitenkin melkein mahdotonta löytää, sillä niitä on valmistettu hyvin pieni rajoitettu erä. Jos tällaisen pullon kuitenkin onnistuu nappaamaan käteensä, kannattaa siitä pitää kiinni. Kyseisen pullon hinta nousee jatkuvasti ja myös yhä useammat keräilijät ovat valmiita maksamaan niistä aina vain enemmän. Kymmenen vuoden päästä pullo on varmasti onnistunut jo moninkertaistamaan hinnan verrattuna siihen, mitä se on nykyisin.

Mistä tunnistaa aidon Aurinkopullon?

Aurinkopullon tunnistamisessa kannattaa kiinnittää huomiota ennen kaikkea tarkkoihin mittoihin kuten korkeus (12,5 cm, 17cm, 23cm, suurin koko on 32cm) ja paino (300g, 400-870g, 1200g ja 4000g). Myös keskellä oleva kuvio on aidoissa pulloissa sisälleppäin. Signeerausta aurinkopulloista harvemmin on.